Elämistä ja kuolemista Intiassa

Täällä taas ollaan, Orchhassa ja Maya Schoolissa. Monen mutkan kautta palasin viime sunnuntaina kotiin Agrasta ja Varanasista, ja heti maanantaina palasin koululle työn syrjään kiinni.Pehmeällä laskulla tosin, sillä tiistaina vietettiin Intiassa Gandhin syntymäpäivää,  joka oli kansallinen vapaapäivä ja suuri juhlapäivä. Jopa pikkuisessa Orchhassa väkeä oli kuin pipoa, kun tuhannet ihmiset (kuvassa osa 5000 maalaisnaisesta) hyvinkin kaukaa maaseudun kylistä tulivat tänne "maalikyliin" näyttäytymään. Poliitikkoja oli puhumassa kauniita sanoja - jotkin ilmiöt ovat varsin universaaleja...

Varanasissa oli mielenkiintoista pistätytyä. Sehän on pyhistä pyhin kaupunki, ei ainoastaan hinduille, vaan myös muille uskontokunnille. Itse kaupunki oli hälyisä ja jopa likaisempi kuin keskiverto intialainen kaupunki (joita ei ikinä kyllä voi siisteiksi moittia}. En lakkaa ihmettelemästä sitä jätteen määrää, mikä katujen reunoilla päivittäin on. Eläimet syävät siitä osansa, mutta mihin ihmeeseen menee se kaikki loppu? Varmaankiin joihinkin muihin jätekasoihin.. Varsinaisia kaatopaikkoja en ole täällä nähnyt. Osa jätteestä poltetaan niillä sijoillaan, ja osa sitten maatuu ja peittyy niihin ojan varsiin. Mutta kuinka suuri markkinarako piileekään tämän maan jätehuollossa.. Ja toisaalta kuinka suuri ekologinen painolasti tämän maan harteilla lepääkään, ja yhä suurenevassa määrin! 

Varanasi tunnetaan tietenkin parhaiten Gangesissa kylpevistä intialaisista, jotka haluavat tehdä ainakin kerran elämässään sinne pyhiinvaelluksen. Suurin toive hindulle on kuolla Varanasissa, ja ainakin tuhkan on päästävät ajelehtimaan tuohon pyhään virtaan. Monet tulevat sinne sairastaessaan ja kuoleman lähestyessä, varmistaakseen sielulleen mahdollisimman otolliset lähtökohhdat uuteen, entistä parempaan seuraavaan elämään. Näinkin monen monta ruumissaattuetta, sillä ruumis kuljetetan mahdollisimman nopeasti kuoleman jälkeen polttopaikalle joen rannalle. Jos kuolema tapahtuu kaukana Gangesista, se joko kuljetetaan Varanasiin poltettavaksi, tai jos se ei ole mahdollista kustannusten takia, tuodaan vainajan tuhka. Olin polttopaikalla, jossa Gangesin aaltoihin oli laskettu myös George Harrisonin tuhka muutama vuosi sitten.

Vainajien polttopaikoilla kuvaaminen on tiukasti kiellettyä, joten seurasin toimituksia rauhassa yrittäen tallentaa sen ainutlaatuisen kokemuksen muistiin ja mieleen. Eräs ystävällinen herra vei minut rovioiden yläpuolella olevalle parvelle, josta sain katsella pyhää toimitusta hyvin läheltä. Ainakin neljä-viisi vainajaa paloi yhtäaikaa, ja koko ajan tuhkalautta  kellui veden pinnalla. Poltettava ruumis lepää puisilla paareilla suuren puukasan päällä, ja se on peitetty kauniilla kankailla ja tuoreilla kukilla. Sukulaiset heittävät tuleen hyväntuoksuisia jauheita, mistä johtuen minkäänlaista epämiellyttävää hajua polttamisesta ei synny. Päinvastoin santelipuujauhe antaa hyvän tuoksun. Toimitus oli harvinaisen kaunis, ja samalla hyvin arkinen. Veden rajassa eräs mies siivilöi tuhkavettä löytääkseen vainajilta peräisin olevia kultahampaita, jotka hän voi myydä eteenpäin. Kuulemma ihan varsinainen ammatti on tämä kullanhuuhdonta! Kukaan ei itkenyt, näytti siltä, että täällä ihmisillä kuoleman hyväksyminen on paljon helpompaa kuin meillä. Naiset eivät kylläkään saa tulla polttotilaisuuteen mukaan, vaan heidän on surtava kotona. Minua opastanut mies kertoi syyksi, että naiset itkisivät liian kovaäänisesti, mikä heikentää ja vaarantaa sielun lähtemistä ruumiista... Voihan se ollakin, nyt siellä ainakin oli rauhallista minkälaiselle sielulle tahansa aloittaa matka seuraavaan elämään!

Sisters of the universe.

Gangesin rantaa ja kaupunkisilhuettia.

Huolella Gangesissa pestyillä jaloilla oli ainakin hetken kevyempi astella.

Venheitä.

Aamukylvylle menijöitä ja tulijoita aamukuudelta.

Guru News.

Ekaksi katsoin, että virtahepoja, mutta vilvoittelevia puhveleitahan ne.

Tämä viikko on taas mennyt koulussa, ihan mukavissa tunnlmissa muuten, mutta lapsia on ollut paljon poissa. Joinakin päivinä luokassa saattoi töröttää kaksikin oppilasta! Tiistain juhlapäivä pisti joillakin koko viikon sekaisin, se on kuulemma tavallista täällä. Tänä aamuna pihalla pörräsi lapsia jo aivan entiseen malliin, joten eiköhän se siitä taas lähde kaikilla käyntiin. Kunnes taas pidetään omia lomia, syystä tai toisesta.

Koulun arjessa näkyy myös se, että meillä ei ole rehtoria tällä hetkellä. Etsinnässä hän on, mutta tällaiseen pikkuiseen maalaiskouluun ei ole helppo löytää pätevää ihmistä. Opettajat hoitavat juuri ja juuri työnsä, mutta minun mielestä tarvitsisivat  vähän päällekatsomista... Eilen tapasin nuorimman opettajan lukemasta naistenlehteä salassa pöydän alla, vaikka hänellä oli matikan tunti menossa! Hän oli laittanut taululle laskut, joita oppilaat kopsasivat hiljaa itsekseen, ja siinäpä oli tytöllä aikaa lukea uusimpia meikkivinkkejä täkäläisestä cosmosta.. Mulkoilin aika pahasti häntä antaen ymmärtää, että sinut on nähty! Siinä sitä sitten ihmetellään, kun oppilaat ovat niin tyhmiä, etteivät mitään opi. Auttaisi kyllä asiaa, jos heitä todella opetettaisiin oppimaan. Tässä on minusta meidän vapaaehtoisten opettajien tärkein tehtävä täällä, antaa esimerkkiä toimivammasta opetuksesta, ja siinä yritän kyllä parhaani.

Kushimi ja keltainen kukka.

Tämä on niin pikkuinen tyttö, että nukkui eilen yhden oppitunnin ajan. Äidin mukaan 5 v. mutta korkeintaan 4 se on:)

Naapurinpoikia, jotka rakastavat olla kuvassa!

Namaste vaan taloon!

Loppuun vielä toivoa antava kuva: Paperipaja, jossa käytetään ainoastaan kierrätyspaperia. Paja oli tehdasalueella, jossa kaikki toimii ekologisesti. Myös meidän koulun seinä- ja kattotiilet ovat peräisin tuolta ekoalueelta. Ehkäpä Intiassakin ympäristömuutos on mahdollinen.. slowly, slowly!