Talven odotusta

 On se myönnettävä, että Intiassakin vihdoin ilmat viilenevät. Kuumuus tuntui loputtomalta, ja ajattelin, että elämä täällä on pelkkää hikoilua päivästä toiseen. Vieläkin päivisin on ihanan lämmintä – nyt oikeasti ihanan lämmintä!- mutta illasta viilenee kummasti, yöllä pitää kääriytyä paksuun vilttiin ja aamullakin vielä on holotnaa. Tuleepa valmistauduttua Suomen talveen edes vähän, vaikka kyllä tulee olemaan sokki palata keskelle pimeintä kaamosta ja pakkasia.

 Olemme taas lomalla, eilen vietettiin "Intian joulua“ eli Diwalia. Saimme lainaan sarit Ranilta, kokkimme vaimolta, joka myös puki meidät. Lopputulos oli yllättävän mukava päällä, ja näyttikin kauniilta – intialaiseen tapaan värikylläiseltä ja kimaltavalta. Kävimme pyörähtämässä torilla ja temppelissä sarit yllä, ja vaikutti siltä, että paikalliset katsoivat asujamme hyvällä. Alkuillasta hindupappi eli bandit tuli talollemme, ja toimitti Diwali-seremonian. Alttarilla oli erilaisia syötäviä, kynttilöitä, suitsukkeita, tuoreita kukkia, rahaa sekä Hanuman-jumalan patsas. Hanuman eli apinajumala symboloi voimaa.
Toimitus oli kaunis ja tunnelmallinen, ja lopuksi saimme banditin siunauksen, ja sen merkiksi punaisen nyörin ranteeseen. Leonie, joka on vakaumuksellinen katolinen, ei halunnut nyöriä, mutta minulle siunaus on siunaus riippumatta sen antajasta. Loppuillasta meillä oli neljän hengen bileet: vähän olutta ja viskiä sekä kovaäänistä intiapoppia. Musiikin on täällä oltava aina täysillä, muuten ei pääse kuulemma fiilikseen… Minun kuuloparka vetelee viimeisiään!

Pari viikkoa sitten olimme myös lomalla koko viikon, silloin Durkha-festivaalin merkeissä. Muutaman päivän roikuimme täällä Orchhassa, mutta lopulta päätimme tehdä viikonloppureissun Kajurahoon. Siellä sijaitsevat ikivanhat, noin 1000 vanhat  Kama Sutra-temppelit. Intialaisille Kama Sutra sisältää paljon syvää filosofiaa ja taraditioita, ei pelkkiä eroottisia kuvia ja patsaita, mikä mielikuva lienee meillä länsimaisilla. Temppelit olivatkin upeita ja kooltaan valtavia. Kajuraho sinällään oli stressaavin intialainen paikka tähän mennessä, sillä  kaupustelijat ja nuoret miehet roikkuivat perässämme, viimeksimainitut takuuvarmasti kaverini, kaksikymppisen Leonien perässä, eivät minun:) Lopulta emme menneet hotellista ulos ollenkaan, vaan istuskelimme viimeisen iltapäivän hotellin puutarhan ihanassa rauhassa.

 

Viime viikolla sain päähäni, että on aivan pakko päästä kampaajalle. Se on se tunne, joka iskee yhtäkkiä: joka päivä on bad hair -day ja parturiin on päästävä viipymättä! Kaupunkireissulla Jhansiin löytyikin luottamustaherättävän oloinen kampaamo. Tarkoitus oli lyhentää hiuksia aivan vähän vain – tora,tora - ja yritin selittää sitä kampaajalle monin keinoin. Okey, no problem, vakuutti hän. Aika monta senttiä lopulta lähti,  ja ehdin jo katua koko käyntiä. Hiusten leikkuun jälkeen kampaaja lakkasi puoliväkisi minun kynnet, ja täysin väkisin meikkasi minut! Hinnaksi hoidosta ilmoitettiin 1500 rupiaa, mikä on aivan ryöstösumma. Kieltäydyin maksamasta, ja soitin intialaisen kaverin paikalle neuvottelemaan hinnan uusiksi. Lopulta maksoin 800 rupiaa (12 euroa), mikä sekin on tuplahinta normaalitaksaan verrattuna. Taas hyvä oppitunti siitä, että hinnat on aina sovittava täällä etukäteen.

Kampaussession jälkeen pakollinen (kirjaimellisesti) manikyyri.

Koulussa asiat sujuvat nyt paremmin. Olemme Leonien kanssa saaneet jotain ryhtiä opetukseen, ja opettajatkin yrittävät nyt enemmän peruslaiskan asenteensa sijaan. Oppilaat nauttivat kaikesta erilaisesta, kuten askasrtelusta, jota ei normaalisti heillä ole. Ennen Diwalia askartelimme paperilyhdyt, sillä Diwali on valon juhla. Lapset olivat niin ylpeitä tekeleistään, jotka olivatkin värikkäitä ja upeita! Tulee olemaan niin vaikeaa erota heistä jo kolmen viikon päästä, että pelkkä ajatuskin itkettää jo nyt. Elämä on lähtöjä ja eroja, se pitää taas kerran ymmärtää ja hyväksyä. 

 

  Diwali-lyhtyjen valmistumista....

...ja valmiit lyhtykäiset!

Kokilla on neljä ihanaa tyttöä, mutta vielä pitäisi kuulemma poika saada... Tässä Rashmi halittavana.

Hämä-hämähäkki kiipes langalle, tuli sade rankka...

Hän rakentaa omaa temppeliä Hanumanille.

Temppelinrakentajan rouva vei meidät teelle kotiinsa; tee oli kyllä erikoisinta tähän asti, lehtiä jostakin puskasta talon takaa. Vesi läheisestä joesta. Vähän hirvitti, mutta teestä ei täällä kieltäydytä.

Maya Schoolin john travoltat!