Viikonlopputuristina Agrassa

Vietän viikonlopun Agrassa, tavoitteena ainoastaan kaksi asiaa: nähdä Taj Mahal ja tehdä vaatehankintoja. Suomalainen vaateparteni ei oikein toimi näissä keleissä, kaikki tuntuu kiristävältä ja hiostavalta. Nyt olen tosi tyytyväinen ostoksiini, läysin kaupan, josta olisin voinut poimia matkaan mitä tahansa! Hinnat eivät päätä huimaa, mutta yritin silti pysyä kohtuudessa. Nyt voin palata maanantaina kouluun hyvin uskottavasti pukeutunena paikalliseen tyyliin. Opettajat itse pukeutuvat sareihin - jos ovat naimisissa- tai sitten tyttöihmisenä tunikatyyppiseen yläosaan ja kapeisiin housuihin. Minun nimi sopii muuten aika hyvin Intiaan. Henna, tai täällä heena, tarkoittaa punaista väriä ja tuo mainitsemani tunika on nimeltään kurti tai kurta. Heena Kurti on siis punainen paita:)

Tämänaamuinen jooganäkymä.

Agra vaikuttaa tyypilliseltä intialaiselta kaupungilta, hässäkkää riittää. Näin täällä reissun ensimmäiset kamelit, kuljettavat näemmä turisteja Taj Mahalille ja pois.Täällä myös asukaskanta on moninaisempaa kuin Orchhassa. Muslimeja ja hinduja on suurinpiirtein yhtä paljon, ja lisäksi jonkin verran sikhejä. Länsimaalaisia turisteja on tietysti myös paljon, onhan Taj yksi maailman kuuluisimmista nähtävyyksistä, kaikkien romantikkojen pyhiinvaelluskohde.

Liikkuminen Intiassa kaduilla on yleensä hyvin rasittavaa. Jos haluaa kävellä ihan vain kuntoilun vuoksi, jatkuvasti joku tarjoaa riksa- tai tuktukkyytiä, eikä usko millään, että joku hullu oikeasti haluaa kävellä siinä kaaoksessa. Tarkkana täytyykin olla, ettei törmää skootteriin, autoon, kameliin, lehmään tai sen sontaan. Ei sitä taida kovin turvassa olla noissa ajoneuvoissakaan, minkäänlaisia liikennesääntöjä kun ei ole olemassa. Tärkeintä on, että menopelissä on torvi kunnossa, koska sen toitottamista nämä kuskit rakastavat! Se onkin ainoa keino päästä eteenpäin, mutta kyllä sitä huudatetaan ihan vain huvikseenkin. Meikäläisen ennestään jo huono kuulo saattaa olla muisto vain tämän syksyn jälkeen...

Minun työmatkapyörä. Shahid esittelee.

Sain muuten Orchhassa käyttöön polkupyorän, jolla voin polkea työmatkat. Pyörä on vaan uskomattoman raskastekoinen intialainen möhkäle,että pienikin ylämäki on tuskaa näin huonokuntoiselle. Saavat siinä minun ennestään jo hyvin rakennetut reidet treenausta!  Muuta liikuntaa ei oikeastaan voikaan harrastaa, hulluna pitäisivät jos vielä lenkille lähtisin. Satunnaisesti kyllä joogaan Eevan kanssa. Hän on hyvä joogaopettaja, ja tarkasti valvoo, että teen liikkeet oikein.

Kuskit yrittävät vetää välistä aina kun mahdollista. Summat on niin pieniä, että ei siinä konkurssia tule, jos vähän ylimääräistäkin maksaa, mutta tänään pyöräriksa vei minut väkisin jonkun matkamuistokaupan eteen. Sanoin monta kertaa, että en aio ostaa mitään, en huiveja, en marmoripatsaita, en yhtään mitään. Uskoi vasta kun lähdin kävelemään pois, minkä jalkeen hän tuli perässä ja vei minut minne halusinkin. Kiltille pehmollekin kasvaa äkkiä kovempi nahka näissä piireissä.

Ihmiset sinällään ovat täällä varmaan iha kuin missä tahansa, mutta muutaman viikon syväluotauksella voin vakuuttaa, että ihmisten arvo on täällä hyvin moninainen ja kyseenalainen. Voi kysyä, tuliko hapokkuus yllätyksenä… No ei tullut, mutta silti asian kokeminen on toisella tavalla silmiä avaavaa nyt, kun on päässyt lähemmäksi tavallista intialaista arkea koulussa, perheessä, työkuvioissa. Huippuunsa vietyyn tasa-arvoon tottuneena on vaikea ymmärtää ja katsoa sivusta sitä, miten ihmissuhteet täällä toimivat ja rakentuvat. Koko yhteiskunnan toimiminen sujuvasti tuntuu vaativan sitä, että joku aina palvelee toista, ja joku pokkuroi aina jotakuta ylempäänsä. Ja rehellisyys ei ole kovi kurssissa monilla. Elämä on täällä niin raadollista ja kovaa, että moraali määrittyy selviytymisen logiikalla, sanoi viisas ystäväni. Ulkopuolisena on kuitenkin vaikeaa ja pinnalllista analysoida ja arvottaa tätä systeemiä, koska tunnen sitä vielä niin vähän. Jatkan tutkimuksia!

Suurta huomiota, ihmetystä ja huvitusta olen aiheuttanut kertomalla ikäni ja siviilisäätyni. 40 vee ja ei naimisissa?! Imartelee kovasti, että kukaan ei usko minun ikää, mutta yksinelämistä saa kyllä selittää usein ja hartaasti. Tänään tuktuk-kuski kysyi taas tutut kysymykset: What country are you from? Ooh..Finland, nice country. How many children you have? No children?? Husband? No.. Whyyy? Yleensä kysyjä on tyytyväinen, kun sanon, että on mulla paljon lapsia koulussa, ja suomalainen nainen elää erittäin hyvin myös sinkkuna. Nytkin selitys kelpasi. Sitten tämä sama kuski kysyi, mihin aikaan voi tulla hakemaan minut tänään elokuviin! 

Kävinkin muuten katsomassa elämäni ensimmäisen Bollywood-filmin (en tämän autokuskin kanssa kuitenkaan!). Pääosissa oli suuri intialainen stara Salman Khan. Kokemus oli hauska, vaikka itse elokuva oli aika hölmö. Hauskaa oli seurata ihmisten eläytymistä ja osallistumista elokuvan aikana; aina kun Salman tai ihana vastanäyttelijänsä ilmestyivät kankaalle, alkoi valtava hurraaminen ja taputus. Puhumattakaan pääparin hellistä hetkistä! Elokuvissa ja musiikkivideoissa on paljon erotiikkaa ja peiteltyä seksiä, ja se kai se villitsee. Elokuviin aion toistekin, se oli tosi viihdyttävää, ja tarinankin ymmärsin melko hyvin saadessani vieruskaverilta käännösapua.

Huomisaamuna kuudelta menen katsastamaan Taj Mahalin, että onko se niin kaunis ja vertaansa vailla kuin annetaan ymmärtää. Anivarhain siksi, että se voi olla ainut tapa valttää hukkumasta ihmisjoukkoihin, koska on viikonloppu ja se tietää tungosta kaikkialla nähtävyyspaikoilla. Ehkäpä onnistun olemaan paikalla yhtäaikaa myös auringonnousun kanssa! 

Näitä kuppeja vartioin minä, Hasu.

Eevan kanssa kaupoille menossa. Saankohan tältä reissulta yhtään kuvaa, jossa minun naama ei ole hikinen...

Sareja ja kankaita lahjaksi opettajille.

Agra bulls. Iso lauma rynni vastaan, minne lie menossa.

Vähän suurempi määrä rannekoruja.

Sitruunamehumies.

Nämä on paikallisia sipsejä, mausteisia snackeja.

Yksi kurpitsa, kiitos. Laita tuonne ostoskassiin pään päälle.

Poika halusi kuvaan ja porttikin oli kaunis.

Nämä samosat kypsyvät kakkaenergialla.

Hymyilevät lapset pääsevät aina kuvaan!

Kukkaispojat.

Kameli-keme, kemeli-kame...