Mieli tyyntyy

Jännittävää, kuinka ihmismieli taipuu ja sopeutuu sopivissa olosuhteissa johonkin, mikä muutama päivä sitten tuntui ahdistavalta ja hermostuttavalta. Orchhasta lähdön jälkeen pari päivää meni todella apeissa tunnelmissa, koska en voinut vaikuttaa mihinkään, pelkästään odottaa. En voinut nauttia Agran tarjoamista mahdollisuuksista, ja olin pettynyt suurinpiirtein kaikkiin intialaisiin. Perään huutelevia miehiä teki nyt viimeistäänkin läimiä korville, eikö ne tajua, että en halua kertoa tuhannetta kertaa mistä olen kotoisin, enkä tosiaankaan ole yhdenkään niiden lirkuttelijoiden ystävä ("hello, my friend..")!

Nyt vietän viidettä päivää Eevan luona, ja odottaminen jatkuu. En tiedä, milloin pääsen takaisin koululle. Sinne on jo kova ikävä, ja  sain eilen puhelun opettajilta ja oppilailta, hekin kaipailevat minua jo kovasti! Harvoinpa olen tullut mistään puhelusta niin onnelliseksi. Olo on ollut hyvin tunteellinen monta päivää. Mutta nyt en ole enää hermostunut ja kärsimätön, olen kai hyväksynyt tämänhetkisen tilanteen ja elän päivän kerrallaan. Ymmärrän hyvin omia tuntemuksiani, miehän tulin tänne nimenomaan koululle töihin suurin odotuksin, ja kun lopulta olen asettunut sinne ja olen osa sakkia, joudun lähtemään äkkiä pois. Kaipa siitä on lupakin tuntea surua ja pettymystä. Koulussa sinänsä ei ole mitään vikaa, ja toivonkin kovasti, että kaikki jatkuu ennallaan, oppilaille tuleva tuki on todella tärkeää ja tulee taatusti perille ilman välikäsiä, olen sen jo itse todennut ja tukemista voin yhä lämpimästi suositella.

Mutta nyt otan jo ilon irti minun "pakkolomasta", olen joogannut joka aamu, ja alkanut opetella meditaatiota. Olen istuskellut hotellin katolla auringonlaskun aikaan, ja mietiskellyt rauhassa kaikkea, mitä sisällä nyt liikkuu. Laitamme Eevan kanssa ruokaa joka päivä, ja pari hänen saksalaista ystäväänsä viettää aikaa täällä meidän kanssamme. Huomenna lähden heidän kanssaan vierailulle kouluun, joka toimii samalla periaatteella kuin Maya-koulu.

Moni kaveri Suomessa on ollut huolissaan minun uutisista, kiitos välittämisestä! Mutta älkää huolehtiko liikaa, ainahan asiat järjestyvät ja useasti vielä parhain päin. Intiasta löytyy kyllä paikkoja, missä tarvitaan auttavaa kättä, ja ehkäpä täällä voisi reissatakin enemmän, kun tilanne kääntyy johonkin suuntaan. Toiveissa on ainakin nähdä Varanasi Ganges-joen rannalla, sekä Udaipur, joka näyttää kuvissa uskomattoman ihanalta paikalta. Luontoonkin olisi päästävä, kannoinhan upouudet vaelluskengät tänne asti juuri uusista luontoelämyksistä haaveillen. Mutta tosiaankin, nyt otan hetken ja päivän kerrallaan, ja Suomeen aion palata vasta joulukuun 12. päivänä.

Muutama räpsäys tältä päivältä.


Times of Agra: Nyt alkaa olla vaimonhakusesonki parhaimmillaan, sivukaupalla vanhemmat etsivät sopivaa puolisoa. Marraskuussa alkaa wedding season, meinaa tulla siis kiire!

   Voihan Intian jätehuolto! Missä olet? Näittenkin lehmien pötsi olisi mielenkiintoista nähtävää...

   
     Minun Intian herkku no.1, masalatee. Makeaa ja mausteista. 

 Hääkulkue intilaiseen tapaan: Korvia huumaavan kovaäänistä musiikkia, joka tulee kaiuttimista, ja sitä vielä säestetään livenä rummuilla. Morsian jäi tässä piiloon, kun pojat alkoivat poseerata ja tanssia kameralle. Morsiamen vaunuja vetää hevonen, parhaimmissa perheissä se on valkoinen. Häät ja ilonpito jatkuvat useita päiviä, olisipa mahtavaa päästä häävieraaksi!