Maailmanlopun meininkiä

17.9. -12 Pari viimeistä päivää ovat kuluneet täällä Orchhassa aika järkyttyneissä tunnelmissa. Vielä lauantaina kylä oli normaali eloisa itsensä, mutta sunnuntaina alkoi tapahtua.Kyläläiset saivat tietää kuulemma pari paivää ennemmin, että Orchhassa otetaan käyttoon master plan, olisikohan se ruutukaava? Pääkatu ja torialue on rakennettu nyt intialaiseen tapaan melko hasardilla tavalla, kukin on pykäissyt oman kotinsa, kauppansa, parturinsa, ravintolansa suurinpiirtein miten haluaa. Pääkatu on ilmeisesti liian ahdas varsinkin turistikaudella. Sitä siis laajenneetaan useita metrejä, ja kaikki sen alta on määrätty purettavaksi. Lisäksi uusien talojen väliin pitää jättää tietty tila, nyt tietysti joka neliö on kaytetty hyväksi market-alueella. Määräaika oli eilen, jolloin tulivat kauhakuormaajat, jotka viimeistelivät ihmisten aloittaman moukaroinnin. Joka paikka on täynnä purkujätettä, tiiliä ja kivenmurikoita. Paikka näyttää siltä, kuin olisi juuri pommitettu ilmasta käsin maan tasalle! Olin muun ihmismassan kanssa katsomassa tuhotyötä, ja kyllä se tuntui tosi pahalta tietäen, että läheskään kaikki eivät pysty laittamaan enää uutta liikettä tai kotia puretun tilalle. Illalla kävin syomässä laheisessä Open Sky-ravintolassa, joka olikin todella open - tuntuipa tragikoomiselta syödä nuudelianosta siinä terassilla, joka sojotti osittain puretun julkisivun lomasta. Mutta ruokaa ja juomaa sai, kyllähän asiaksta palvellaan viimeiseen hengenvetoon saakka!

Intiassa viranomaiset saattavat tehdä täysin mielivaltaisia päätöksiä hyvin lyhyellä varoitusajalla, eikä siinä auta itku markkinoilla, saatikka valitukset ja kansalaisadressit. Pois alta vain, ettei itsekin jää purkukoneiden alle... Toisaalta ihmiset tuntuvat suhtautuvan asiaan järkytyksestä huolimatta sopeutuvasti, ehkäpä juuri sen takia, että tietävät pyristelyn ja vastustuksen turhaksi.

Koulussa elo ja olo sujuvat kuitenkin entiseen tapaan. Lapsia oli kylläkin melko paljon poissa maanantaina, saattoi johtua myos sekavista kotitunnelmista, ehkäpä jonkun kotikin joutui hävityksen kohteeksi. Kotiin jääminen on kuitenkin melko yleistä Maya-koulussa. Syynä saattaa olla sateinen aamu, mikä milloinkin. Jotkut jäävät kotiin pysyvästi, ja olenkin ehdotellut opettajille, eikö pitäisi mennä hakemaan näitä pinnareita. Monet vanhemmat eivät osaa arvostaa koulunkäyntiä, koska ovat itse täysin kouluttamattomia. Lisäksi lapset ovat kotona työapuna, hukkaanhan se aika koulussa menee... Tietysti on se hyvä perusjoukko, jotka tulevat kouluun säännöllisesti, tekevät läksynsä ja ovat selvästi juonessa mukana. Tosin ymmärrän niitäkin lapsia, jotka turhautuvat ja antavat periksi ilman vanhempien tukea. Lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen hindiksi ei ole varmaankaan yhtään suomea helpompaa, aakkosiakin on tuplasti enemmän. Mietin vain niitä suomalaisia oppilaitani, joilta varmasti perustaitojen oppiminen olisi jäänyt tapahtumatta ilman erityistä tukea koulussa tai kotitehtävien hyvää huolehtimista. Täällä heikot eivät saa mitään erityishuomiota, ja armotta tipahtavat kärryiltä ennen pitkää. Välkyt ja fiksut oppivat kaikkialla vaikka ilman opetustakin, mutta suurin osa tarvitsee hyvää opetusta ja aikuisten huolenpitoa.

19.9.-12

Tuon edelläolevan kirjoitin ennen eilisiä tapahtumia koulussa.  Sain puhelun joltakin kouluyhdistyksen ihmiseltä, joka kehotti minua heti lähtemään koulusta. En ymmärtänyt laisinkaan, mistä on kysymys. Lähdin kuitenkin ja myöhemmin selvisi, että minua ulkomaalaista työntekijää käytetään välikappaleena  riidoissa ylemmällä taholla. Olen nyt Agrassa Eevan luona aika apeissa tunnelmissa, koska en tiedä, mitä tapahtuu, eikä Eevakaan tiedä. Pakkasin kaikki kamat hotellilla, koska en tiedä pääsenkö takaisin. Itku silmässä lähdin aamulla junalle, ja hyvästelin kaiken varalta tuo minun varaperheen. 

21.9.-12 Olen pantannut tämän julkaisemista, koska odotus vain jatkuu ja minun pakkoloma Agrassa. Tänään kyllä jo tuntuu, että jo nautinkin tästä maiseman vaihdosta. Mieluiten olisin kyllä koululla hommissa, jospa jo ensi viikon alussa! Seikkailua tulin hakemaan, ja sitä nyt saan tälläkin tavalla. Muutenkin meillä oli mielenkiintoinen iltapäivä Eevan kanssa. Hän on elänyt rikasta ja monipuolista elämää ja on syvästi henkinen ihminen. Ei sitoutunut mihinkään uskontoon, mutta hänellä on vahva oma universumiuskonsa. Juttelimme pitkään minun elämäntilanteesta, kuinka tunnen, että moni asia on auki Suomeen paluuni jälkeen. Sain rohkaisua ja ohjeita, kuinka voisin vahvistaa luottamusta omiin päätöksiini, pääsemään irti liiasta velvollisuudentunteesta ja kuuntelemaan sisäistä ääntä. Ei sitä järjen ääntä vaan enemmän sydämen! Minun elämä kaipaa kuulemma lisää tunnetta. No varmasti!

Jottei dramatiikka tähän loppuisi, varttitunti sitten tänne tuli puhelu, että nyt kaikki valot pois ja ovet lukkoon hotellilla! Kaduilla on ollut tänään tappeluita hindujen ja muslimien välillä, ja nyt rähinät tulivat näille nurkille. Vastapäisen hotellin ikkunat on lyöty säpäleiksi. Hetken aikaa istuimme täällä pimeässä, mutta nyt ilmeisesti poliisit ovat tulleet paikalle ja rauha on maassa.

Jotenkin luulin tulevani Intiaan relaksoitumaan.. Pitäisiköhän ottaa pian lento Goalle!!

Kohta ei tarvitse sedän kävellä ajotiellä, kun Orchhaan saadaan oikea jalkakäytävä. Mitäpä noista ihmisten kodeista.

Leikit jatkuvat kuitenkin.

BEAUTIFUL!

Hirttosilmukka valmiina, jos alkaa liikaa pänniä.

Isot koneet tulivat viimeistelemään hävitystyön.

Minun hotellissakin oli kuisti liikaa, ja nyt sitä ei enää olekaan.

Kovat kundit ei hymyile vaikka kuinka kuvaajatäti pyytää..

Vähän iloa tähän ikäväsävytteiseen päivitykseen näiltä poikasilta!